ALFIX panostaa Suomen markkinoille

Suomi on tärkeä markkina saksalaiselle rakennustelinevalmistaja ALFIXillle. Yritys on ollut Suomessa vuodesta 2003 ja tällä hetkellä ALFIX on maan telinemarkkinoiden toiseksi käytetyin moduulijärjestelmä. Tammikuussa ALFIX otti uuden askeleen: virallisen maahantuojamme Suomi Telineen palveluksessa aloitti historiamme ensimmäinen täysipäiväinen Suomen ALFIX-myynnistä vastaava myyntijohtaja Jere Sieppo. Hänen osaamisensa ja verkostonsa mahdollistavat sen, että voimme kasvattaa liiketoimintaa Suomessa ja palvella asiakkaitamme yhä paremmin.

ALFIX on tehnyt pitkään yhteistyötä yritysten kanssa Pohjoismaissa. Kasvuumme Suomessa on vaikuttanut ennen kaikkea laadukas maahantuojamme Suomi Teline, jolla on telineosaamisen ohella iso ja monipuolinen myyntivarasto Nurmijärvellä. Suomi Telineen toimitusjohtaja Peter Korhosella on laajat verkostot yrityksiin Suomessa, ja hän on ollut myös monin tavoin avainasemassa ALFIXin kasvulle maassa. Suomessa telimarkkinoilla tapahtuu asioita kiihkeästi. Esimerkiksi Saksassa markkinat ovat huomattavasti staattisemmat. Suomi Telineellä on hyvät kontaktit suomalaisasiakkaisiin, ja kyselyitä tulee jatkuvasti. Menestys Suomessa on osaltaan vaikuttanut siihen, että olemme yrityksenä tuplanneet tuloksemme vuodesta 2008 ja kasvua on yhä odotettavissa.

Andreas Meier, toimitusjohtaja, ALFIX

Vahvuutemme yrityksenä on nopeus ja laadukkaat kokonaisratkaisut

ALFIX-telineiden etu asiakkaalle on ennen kaikkea siinä, että ne voidaan liittää myös kilpailijoidemme tuotteisiin. Vahvuutemme yrityksenä on nopeus. Meillä on esimerkiksi Saksassa useita suunnittelutiimejä ja insinöörit toimivat myyntimme tukena tarjoten asiakkaille räätälöityjä paketteja. Me emme myy pelkästään telineitä, vaan tarjoamme asiakkaalle kokonaisratkaisun. Valikoimaamme kuuluu kaksi erilaista julkisivutelinejärjestelmää, kaksi moduulijärjestelmää, liikuteltavia rakennustelineitä, sääsuojia sekä niihin kaikkiin runsaasti lisäratkaisuja. Kaikki ALFIX-tuotteet on löydettävissä niin ALFIXin omilta verkkosivuilta kuin Suomi Telineenkin sivuilta ilman kirjautumisia.

Tuotekehityksemme uusinta uutta: Yksilölliset Qr-koodit tulevat telineisiin

Tuotekehitys on ollut ALFIXille aina ensisijaisen tärkeää. Kun yritys perustettiin 1947, se toimi paikallisena perheyrityksenä Frankfurt am Mainissa, kunnes tuotekehitys toi uudet materiaalit käyttöön ja telineiden kytkettävyys kilpailijoiden tuotteisiin tehtiin mahdolliseksi. Tällainen ajattelu oli vielä 1990-luvulla aivan uutta.

Kehitämme jatkuvasti uusia tuotteita ja pyrimme hyödyntämään uutta teknologiaa. Olemme investoineet viime vuosina paitsi uusiin tuotantotiloihin, 3 000 neliön rakennukseen, myös uuteen mittausjärjestelmään sekä älyteknologiaan. Kehitämme parhaillaan Qr-koodia hyödyntävää järjestelmää tuotteisiimme. Tulevaisuudessa kaikista telineosista voi lukea älypuhelimella yksilöllisen Qr-koodin, josta selviää, osan tyyppi, mitat, hinta sekä omistaja. Qr-koodin avulla tuotteen voi myös koodata myyntiin verkkokauppaan. Olemme parhaillaan tuotekehityksen loppuvaiheessa. Qr-koodia hyödyntävä järjestelmä on käytössä arviolta puolen vuoden kuluttua.

Andreas Meier
toimitusjohtaja
ALFIX

Andreas Meier on toiminut ALFIXin toimitusjohtajana vuodesta 2017. Hän työskenteli aiemmin ALFIXin Saksan myynnistä vastaavana johtajana. Meier on vieraillut Suomessa yli 20 kertaa.