Varmuus ja edullisuus ovat syitä hankkia telineet omaksi

Helppous, varmuus ja muuntautuvuus omiin tarpeisiin – siinä jo muutama hyvä peruste harkita rakennustelineiden ostoa itselle. Kun toimittajaksi valitsee Suomi Telineen, saa telineiden lisäksi luotettavan ja osaavan kumppanin, jonka kanssa telinekäytön suunnittelussa ei jää yksin. Suomi Teline toimittaa ALFIX-telineet maahantuojan varmuudella.

Jos oma työ vaatii lähtökohtaisesti aina rakennustelineitä, on syytä miettiä, olisiko telineiden omistaminen vuokraamista käytännöllisempää. Jos käyttö on toistuvaa tai pitkäaikaista, on omien telineiden edullisuus niin rahallisesti kuin suunnitelmallisesti tosiasia.

”Käytettyjen telineiden jälleenmyyntimarkkinoita ja -hintaa sekä telineiden jatkokäyttöä ajatellen voi olla kannattavampaa ostaa telineet omaksi. Jos työmaa kestää samanlaisena vaikkapa pari vuotta, telineiden hankinta voi tulla kokonaisuudessaan edullisemmaksi”, muistuttaa Suomi Telineen myyntijohtaja Jere Sieppo.

Rakennustelineiden käyttöikä lasketaan kymmenissä vuosissa, ja niille on aktiiviset jälleenmyyntimarkkinat.

Telineiden taloudellinen käyttöikä on 15 vuotta tasapoistoin, mutta teknisestä käyttöiästä puhuttaessa voidaan sanoa sen olevan jopa 20–40 vuotta”, Sieppo täsmentää.

Suomi Telineen maahantuomat ALFIX-telineet soveltuvat työhön kuin työhön jossa tarvitaan rakennustelineitä tai sääsuojia? Suomi Telineellä on iso myyntivarasto kotimaassa sekä aktiivinen suhde eurooppalaisen telinevalmistajan kanssa – yksin telineiden kanssa ei siis missään tilanteessa tarvitse jäädä.

Kumppanina Suomi Teline tarjoaa kokonaisvaltaista suunnittelupalvelua asiakkaan tarpeisiin piirroksista lujuuslaskelmiin ja kaluston käytön optimointiin.

”Meidän tarkoituksemme ei ole toimia rekallinen rautaa pihaan -periaatteella, jolloin asiakas voi jäädä telineiden kanssa yksin. Siinä missä olemme toimittaja, olemme samalla ja ennen kaikkea myös yhteistyökumppani kaikissa asioissa”, Sieppo lupaa.

Mitä hyötyä on rakennustelineiden ostamisesta omaksi Suomi Telineeltä?

1. Varmistut tavaran saatavuudesta. Etenkin kesäisin telinefirmoilla on oma kalusto koko ajan käytössä. Kylmävuokrana hinnoittelu on yleensä karkeaa, ja saatavuus vuokraliiketoiminnassa on rajattua.

2. Saat sinua varten suunnitellut telineet, jotka muuntuvat tarpeen mukaan. Voit itse vaikuttaa kalustoon ja siihen, miten sitä käytetään. Suomi Teline tarjoaa ostaville asiakkaille myös vuokrausvaihtoehdon. Jos erilaisia kohteita tulee eteen, mutta enempää telineitä ei haluta ostaa, lisäosuuden voi vuokrata tarpeen mukaan.

3. Saat liikkumavaraa oman työsi hinnoitteluun. Jos käytössä on ulkopuolinen palvelu, sillä on aina kiinteä hinta. Omilla telineillä urakan hinnoittelussa on enemmän liikkuvuutta.

4. Et jää aikataulujen armoille. Toimittajasopimuksessa telinetoimittaja voi periaatteessa tarvita telineet takaisin heti sopimuksen päättyessä, vaikka tällaista oikeassa elämässä harvoin sattuukin. Siksi omat telineet luovat varmuutta ja helppoutta aikataulujen venymisen kanssa.

Asiantunteva telinetoimittaja avaa mahdollisuudet juuri tarpeisiisi määriteltyjen rakennustelineiden hankintaan. Suomi Telineen ammattilaisten kanssa löydät vaihtoehdon, joka soveltuu parhaiten töihisi.

Ota yhteyttä!